Moninaisuuden puolesta
31.05.2017
Vanhemmilleni Suomi oli maa täynnä kauniita, merkillisiä ja huvittavia paikkoja, joilla kaikilla on ominaispiirteensä.
Isäni asuikin elämänsä aikana monessa paikassa, ainakin Turussa, Virroilla, Oulussa, Tammisaaressa, Helsingissä ja Vaasassa. Perheelleen hän onnellisena kertoi näkemistään ihmeistä niin kuin Jäämeren kalat myynnissä hänen lapsuutensa Oulussa. Kaikkein mieluiten hän niitä näytti meille: Tammisaaren valkovuokot, jäänlähtö Vantaanjoella, Pohjanmaan lakeudet tai vaikkapa ukonilma saaristossa. Myös tuntemattomat paikat ja ajat toivat onnea ja iloista pohdintaa. Minulle tuotti ihan oman haasteensa ymmärtää 1800-luvun torpparin elämää ja ajatuksen juoksua Joel Lehtosen kirjassa Putkinotko, joka yhtenä kesänä oli koko perheen ääneenlukukirja.
Varsinkin murteet olivat isälleni onnen lähde, raumalaisten jaarituksista pohjalaisten lakonisiin lausahduksiin ja itä-uusimaalaisten laulavaan nuottiin. Itse hän ei puhunut murretta, eikä olisi ymmärtänyt synkkää iloa, jonka jotkut löytävät puhuessaan tahallaan murretta, jota ympärillä olevat ihmiset eivät ymmärrä. Isäni on jo kauan levännyt haudassaan, mutta vielä hiljattain äitini kertoi naurusuin miten he rakastuivat Vaasaan, jossa tervehdys kuului ”Päivää Goddag”, jonka jälkeen vastaaja päätti, millä kielellä mentiin.
Vanhemmilleni Suomi oli itsestään selvästi jakautumaton maa. Ei maa, joka on vihaa täynnä, jossa moninaisuus ja ihmisoikeus ovat haukkumasanoja, jossa suomalaisen yhteiskunnan parhaimmat saavutukset ovat uhanalaisia ja jossa sana maanpetos on saamassa kauhistuttavan todellisen merkityksen. On vaikeaa ymmärtää miten Suomesta on tullut näin jakaantunut maa.
Sen kyllä ymmärsin jo 80-luvulla, että uusi suvaitsemattomuus nosti päätään ja myöhemmin jopa onnistui herättämään kielisodan haudastaan. Olen toki koko elämäni ajan silloin tällöin saanut kuulla, että Suomessa puhutaan suomea, mutta aivan uutta olivat kehotukset muuttaa takaisin Ruotsiin.
Sitä suurempi oli hämmästykseni, kun aloitin työni Vates-säätiössä, jota nuivuus ei ollut tavoittanut. Vates ja sen taustayhteisöt muodostavat kokonaisuuden, joka hyvin paljon muistuttaa vanhempieni Suomea. Monen monta toisistaan eroavaa ryhmää, joilla kaikilla on ominaispiirteensä. Vatesissa töissä ollessa minulla on ollut jatkuvasti hyviä tapaamisia, joiden avulla on helppoa ajatella, että asiat eivät voi olla niin huonosti kuin voisi kuvitella.
Julkisen alan paheksuminen on kuitenkin ollut muotia jo kymmeniä vuosia. Hyvinvointiyhteiskunta ei herätä innostusta vallanpitäjien joukossa. Olenkin sitä mieltä, että Bob Dylanin laulussa No time to think on pätkä, joka sopii julkisen alan ammattilaisiin:
You fight for the throne
as you travel alone
unnoticed as you slowly sink
- and there’s no time to think!
Tuon viimeisen väitteen suhteen olen eri mieltä, aina on aikaa ajatella. Eikä kaikki niin näkymätöntä olekaan, verrattomat työtoverini antoivat minulle läksiäislahjaksi Juha Siltalan Keskiluokan nousu, lasku ja pelot. Tästä onkin kysymys, keskiluokan varaan rakentuu monimuotoinen yhteiskunta. Vates, joka edistää monimuotoista työelämää, edistää luonnollisesti myös monimuotoista yhteiskuntaa ja siihen olennaisena osana kuuluvaa muiden ihmisten oikeuksien kunnioittamista.
Walter Fortelius
Kommentointi
Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!