Sosiaaliset investoinnit kustannus-hyöty -analyysin valossa

ma jouluk. 22 16:00:00 2014

Teksti: Harri Hietala / verkkoversion toimittanut Tiina Jäppinen
Lue koko artikkeli: Työllistämisinvestointi eXtra 2014, s. 8-11

Suomen väestö ikääntyy, elinkeinoelämän rakenteet muuttuvat ja julkinen talous on pysyvämmin alijäämäinen. Haasteista selvitäksemme työllisyysasteen on noustava ja tuottavuuden parannuttava. Vain siten voimme säilyttää nykyisen kaltaisen hyvinvointivaltiomme. Työurien jatkamisessa on siirryttävä tarkastelemaan uranaikaisia katkoja ja näiden lyhentämiseksi tehtäviä panostuksia.

Pääomaa on monenlaista, kuten fyysinen, henkinen tai inhimillinen ja sosiaalinen pääoma. Perinteisesti pääoma ajatellaan fyysisenä, kuten koneina, laitteina, rakennuksina ja infrastruktuurina. Henkisen pääoman rooli ja siihen liittyvät investoinnit, kuten koulutus, ovat nousseet keskeisempään rooliin yhteiskunnan palveluvaltaistuessa sekä teknologian ja innovaatioiden kasvattaessa merkitystään.

Viime aikoina on alettu ymmärtää myös sosiaalisen (mm. suhteet, verkostot, luottamus, vuorovaikutus) pääoman merkityksen.

Sosiaaliset investoinnit

Vaikka koulutukseen ja fyysiseen pääomaan panostaminen nähdään investointeina tänä päivänä, vasta harvoin sosiaaliseen pääomaan panostaminen tai tämän ”romahtamista” ehkäisevät toimenpiteet sekä sosiaalista pääomaa palauttavat kuntouttavat toimenpiteet nähdään investointeina. Yleensä päättäjät ja tiedotusvälineet pitävät näitä vuosittaisina kuluina – sosiaalisena kulutuksena – eikä sen investointiluonnetta tunnisteta.

Julkisen sektorin päätöksentekoa ajatellen on kuitenkin tarpeellista laskea yhteiskunnan panostuksia (kustannuksia), joilla pyritään edistämään yksilöiden sosiaalista toimintakykyä ja tarvittaessa aina paluuta työelämään asti. Vastapainoksi lasketaan palvelutarpeen vähenemistä ja verotulojen nousua (hyötyjä), joita julkisilla panostuksilla saadaan. Tällaisen kustannus-hyöty -analyysin avulla voidaan selvitellä, minkälaisia panostuksia yhteiskunnan kannattaa tehdä puhtaasti taloudelliselta kannalta – inhimillisiä hyötyjä on vaikea arvottaa, joskin tähänkin on k ehitetty menetelmiä.

Koska kyseessä on (sosiaalinen) investointiti toiminta- ja työkyvyn palauttamiseksi, täytyy tarkasteluvälin olla pidempi. Edelleen kustannusten ja hyötyjen avulla voidaan laskea SROI (social return on investment) siten, että suhteutetaan saatujen hyötyjen nykyarvo tehtyjen panostusten nykyarvolla.

Tämä kertoo, kuinka moninkertaisena panostus saadaan takaisin. Vates-säätiössä on tehty tällaisia laskelmia koskien kuntouttavan työtoiminnan ja klubitalojen asiakkaita. Kyseessä ovat todelliset case-profiilit, joihin pohjautuen on laskettu vaihtoehtoisia yhteiskunnan tekemiä panostuksia ja panostuksilla saatuja hyötyjä. Laskelmat on tehty henkilön koko elinkaaren yli.

Sosiaalisten investointien tuottoaste korkea

Julkisen talouden nettotuotot voivat olla satojatuhansia euroja nykyarvoltaan sekä sosiaalisen investoinnin tuottoasteet (SROI:t) voivat olla helposti satoja ja toistatuhattakin prosenttia julkiselle sektorille, kun henkilön toiminta- ja työkyöky onnistutaan palauttamaan vähänkin pidemmäksi aikaa. Luonnollisesti tuotot ovat sitä suurempia, mitä nuoremman ja korkeampi tuottoisemman/palkkaisemman henkilön toimintakyky palautuu sekä mitä ”osuvampia” toteutetut toimet ovat.

CASE: Nainen 34 vuotta

Naishenkilö  on syntynyt vuonna 1980. Lapsuuden sekä peruskoulun jälkeen hän työskenteli vain vajaan vuoden  hampurilaisravintolassa. Toimeentulo on tullut sairauspäivärahoista, kuntoutustuesta ja työkyvyttömyyseläkkeestä sekä asumistuesta.Nainen on lähes kouluttautunut lähihoitajaksi.

Henkilö on kärsinyt mielenterveysongelmista 18-vuotiaasta alkaen koulukiusaamisen seurauksena ja saanut hoitoa. Hoitoihin on sisältynyt hoitokäyntejä ja puheluita omahoitajan kanssa että hoitojaksoja psykiatrisilla osastoilla.

Klubitalotoimintaan henkilö on osallistunut nyt 33-vuotiaasta alkaen.Todennäköisessä toteutuvassa kehityskulussa henkilö on vielä kolmen–neljän vuoden ajan klubitalotoiminnassa, jonka jälkeen hän kouluttautuu valmiiksi lähihoitajaksi. Henkilö työllistyy hoitoalan töihin 40-vuotiaana.

Kolmen vuoden jälkeen 43-vuotiaana henkilö jää työttömäksi kolmen vuoden ajaksi. Henkilö työllistyy uudelleen viideksi vuodeksi palkkatuen avulla 46-vuotiaana. Parin vuoden työttömyyden jälkeen henkilö siirtyy kuitenkin työkyvyttömyyseläkkeelle 53-vuotiaana kärsiessään edelleen mielenterveysongelmista.

Vielä työkyvyttömyyseläkkeellä ollessaan henkilö joutuu turvautuvaan mielenterveyshoitoihin kuuden vuoden aikana. 63-vuotiaana henkilö siirtyy vanhuuseläkkeelle ollen tällä 83-vuotiaaksi.

Eri vaihtoehdoilla eri vaikutukset

Alla olevassa laatikossa on kuvattu kolme erilaista elinkaaren vaihtoehtoa.

• Ensimmäinen kuvaa sitä, miten toimenpiteet kyseisen henkilön kohdalla toteutuivat. Tämän toteutuneen henkilöhistorian lisäksi on laadittu vaihtoehtoinen aktiivinen kehityskulku.
• Toisessa aktiivisessa vaihtoehdossa nainen olisui saanut mielenterveyshoitoja 20–39-vuotiaana sekä 30–33-vuotiaana henkilö olisi ollut klubitalotoiminnassa ja aktiivisessa kuntoutuksessa. Tämän jälkeen henkilö olisi työllistynyt ja työura olisi jatkunut aina 62-vuotiaaksi asti lukuun ottamatta paria katkosta, jolloin henkilö olisi työttömänä pari vuotta sekä kolme vuotta. 63-vuotiaana henkilö siirtyisi vanhuuseläkkeelle.
• Kolmannessa, täysin passiivisen kehityskulun vaihtoehdossa, nainen ei olisi työllistynyt koskaan. Hän ei olisi saanut kuntoutusta tai mitään aktivointitoimia, pelkkää mielenterveyden hoitoa. Henkilö olisi joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle jo 22-vuotiaana. Työkyvyttömyyden aikana henkilö saisi jatkuvaa tukea mielenterveysongelmiin omahoitajalta sisältäen jaksoja, kahdesta viikosta neljään kuukauteen, psykiatrisella poliklinikalla aina lähes 63-vuoden vanhuuseläkkeeseen asti.

Vertaillaan taulukossa 1 kuvattuja erilaisia kehityskulkuja aluksi yksilön itsensä kannalta:

Toteutunut ja kehitetty vaihtoehtoinen kehityskulku, jossa tapahtuisi aiemmin siirtymä työkyvyttömyyseläkkeelle, tuottavat yksilön käteen jäävän tulon kannaltahyvin samanlaisen tuloksen. Nykyarvoisenbruttotulonkaan kannaltaei ole kovin merkittävää eroa. Bruttotuloon reilut 50 000 euroa matalampipassiivisessa kehityskulussa,mutta nettotuloissa ei ole vastaavaaeroa, koska vähimmäisturvantasoisia sosiaalietuuksia ei verotetajuuri lainkaan. Passiivisessa kehityskulussatyökyvyttömyyseläkkeenja asumistuen – ja sosiaaliturvankokonaisuutena – rooli on merkittävämpitoimeentulolle. Vanhuuseläkejää molemmissa kehityskuluissavähimmäistasoiseksi.Aktiivisessa kehityskulussa, jossatyöura olisi alkanut 30-vuotiaanaaloitetun neljän vuoden aktivointijaksonjälkeen, puolestaanyksilön diskontattu bruttotuloolisi 200 000 – 250 000 euroasuurempi verrattuna toteutuneeseenja käteen jäävä nettotulokin120 000 – 130 000 euroa suurempityöhistorian aikana. Muun sosiaaliturvankuin vanhuuseläkkeenmäärä olisi jäänyt alle neljäsosaanmuihin vaihtoehtoihin verrattuna.Vanhuuseläke olisi 1,4-kertainennykyarvoltaan verrattuna muihinvaihtoehtoihin.